|
|
|
|
Tuotanto tänään
Beofood on Suomen nykyaikaisimpia elintarviketuotantolaitoksia. Tilat ovat uudet, ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2002 ja laajennus otettiin käyttöön vuonna 2005. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Kokkolan Heinolassa, uudella teollisuusalueella hyvien yhteyksien varrella.
Beofood on keskittynyt tuottamaan orientaalisia makuelämyksiä eri käyttöyhteyksiin. Makunsa lisäksi tuotteemme ovat tunnettuja käytön helppoudesta. Monipuolinen valikoimamme kattaa kebapit, falafel -kasvistuotteet ja kastikkeet. Tarjoamme erilaisia annoskokoja ja tuotteita kuluttajille, ravintoloille ja suurkeittiöille. Seuraamme alaa tarkasti ja pyrimme tarjoamaan markkinoille aina uusia ja kiehtovia makuelämyksiä. Innostusta haemme messuilta ympäri maailman sekä kuuntelemme markkinoiden signaaleja. Ammattitaitoisen ja jatkuvan tuotekehityksemme ansiosta teollisesti valmistetuissa tuotteissa on onnistuttu säilyttämään makujen aitous ja herkullinen ulkonäkö. Maun ja laadun takeina ovat aina ensiluokkaiset raaka-aineet ja parhaimmat tuotantomenetelmät.
ISO 22000-laatusertifikaatti
Tuotannossa on käytössä alan uusin tekniikka ja korkeat hygieniavaatimukset. Beofood on Suomen ensimmäinen ISO 22000 elintarviketurvallisuuden hallinta- ja laatusertifikaatin saanut lihanjalostukseen erikoistunut tuotantolaitos. Suomessa sertifikaatin myöntää kansainvälisesti toimiva Bureau Veritas Sertifiointi. ISO 22000 standardi on tunnustettu jo 40 valtiossa ja sitä voidaan soveltaa koko elintarvikeketjun osalta.
|
25.04.2012
Toimitusjohtaja Ahmet Basaranoglulle Kokkolan kaupungin tunnustus
Lisää »
|
24.02.2012
Beofood Oy mukana Gastro 2012 -messuilla 14.-16.3.2012
Lisää »
|
26.01.2010
Natriumglutamaatin käyttö lopetettu
Lisää »
|

|
|
|
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Beofood Oy | Asentajantie 10, 67600 Kokkola | Puh. +358 (0) 207 118 666 | Fax (0) 6 82 23 440 | beofood(at)beofood.com
|
|
|